III Rautpohjan GP 2002 Lievestuoreen karting-rata 21.5.

 

 Ruotsalaisesta KartingKunkku 2002

Petri Ruotsalainen vei Rautpohjan GP:n kiertopalkinnon hyllyynsä ainakin seuraavan vuoden ajaksi. Lutakon alkukarsinnan vaatimaton sijoitus (20.) vaihtui Lievestuoreen aurinkoisen illan aika-ajoissa paalupaikkaan ja kärkitila säilyi suvereenisti A-finaalin ruutulipulle asti. Muut palkintokorokesijat menivät Sami Sinkkoselle ja Seppo Huoviselle.

B-finaalin selvän voiton kautta A-finaaliin noussut Janne Heikkinen ajoi GP:n neljänneksi. Tiukin kamppailu nähtiin C-finaalissa, jossa kärkikolmikko mahtui runsaan puolen sekunnin sisään. Jarkko Kettunen pystyi niukasti pitämään alkukierroksilla saamansa kärkipaikan ruutulipulle asti, vaikka takaa tulleet takoivat parempia kierrosaikoja ja pääsivät viimeisillä kierroksilla aivan iskuetäisyydelle. D-finaalin voittoon kurvaili Jouko Kauppinen.

Petri Ruotsalainen (kesk.) ajoi ylivoimaiseen voittoon. Toiseksi kaasutellut Sami Sinkkonen (vas.) jäi yli 7 sekuntia. Kolmas oli Seppo Huovinen.

Hiekka pöllyää, auton renkaat lentelevät ja kuski on jostain syystä selkä menosuuntaan päin…

Yrityksen puutteesta ei kilpailijoita voitu ainakaan syyttää!!!

A-finaalin lentävä lähtö tapahtunut.

 

A-finaali (15 laps)

1

Ruotsalainen Petri

10:56.181

2

Sinkkonen Sami

+7.159

3

Huovinen Seppo

+10.932

4

Heikkinen Janne

+13.676

5

Huuskonen Janne

+35.788

6

Waris Jukka

+36.070

7

Porkka Aki

+ 1 lap

 

B-finaali (11 laps)

1

Heikkinen Janne

8:32.503

2

Salonen Teemu

+6.400

3

Vesander Jorma

+8.434

4

Mäkinen Eerikki

+10.727

5

Koivula Anssi

+18.584

6

Rautiainen Hannu

+23.167

 

C-finaali (10 laps)

1

Kettunen Jarkko

8:11.081

2

Liimatainen Mika

+0.134

3

Saloniemi Jyrki

+0.559

4

Raikaa Kimmo

+2.453

5

Mäkiniemi Arto

+4.005

6

Halonen Tatu

+21.548

 

D-finaali

1

Kauppinen Jouko

7:45.429

2

Kokko Jani

+0.666

3

Muhonen Vesa

+1.985

4

Sihvonen Pasi

+15.224

5

Salminen Sami

+16.158

6

Pulkkinen Pasi

+16.967

 

Kiitokset kilpailijoille ja yleisölle!

Palautetta tämän vuoden GP:stä ja ehdotuksia ensi vuoden kisaan liittyen toivotaan:

palaute@rautpohjanmoottorikerho.fi

 

Tulosliuskat Excel-taulukoina:

aika-ajo1.xls

aika-ajo2.xls

aika-ajo3.xls

aika-ajo4.xls

a finaali.xls

b finaali.xls

c finaali.xls

d finaali.xls

 

III Rautpohjan GP Alkukarsinta 13.5.2002 Jyväskylä Karting Center

24 nopeinta finaalitapahtumaan 21.5.

 

Nimi

Aika

1

Sinkkonen Sami

27.174

2

Pulkkinen Pasi

27.303

3

Rautiainen Hannu

27.315

4

Waris Jukka

27.321

5

Huovinen Seppo

27.440

6

Kokko Jani

27.450

7

Vesander Jorma

27.469

8

Salonen Teemu

27.541

9

Mäkinen Eerikki

27.588

10

Raikaa Kimmo

27.634

11

Mäkiniemi Arto

27.638

11

Muhonen Vesa

27.638

13

Karhu Seppo

27.641

14

Koivula Anssi

27.675

15

Halonen Tatu

27.719

16

Heikkinen Janne

27.787

17

Sihvonen Pasi

27.832

18

Kauppinen Jouko

27.916

19

Salminen Sami

27.949

20

Ruotsalainen Petri

27.951

21

Porkka Aki

27.977

22

Saloniemi Jyrki

28.088

23

Liimatainen Mika

28.094

24

Kettunen Jarkko

28.116

 

 

 

25

Huuskonen Janne

28.121

26

Vesander Kyösti

28.172

27

Tarkiainen Teemu

28.181

28

Koskinen Henri

28.209

29

Vuoristo Kari

28.414

30

Majanen Ari

28.422

31

Paloniemi Kari

28.634

32

Musikka Juha

29.171

33

Pitkänen Mauri

29.536

34

Tarkiainen Ari

30.456

35

Tamminen Matti

30.553

36

Harinen Matti

30.622

 

 Etusivulle